Rakastatko myös sanoin?
Rakkauden tunnustamista panttaamalla ei saavuta mitään hyvää. Mutta kauniita sanoja säästelemällä voi sen sijaan menettää paljon. Koko suhteen.
Rakkauden tunnustamista panttaamalla ei saavuta mitään hyvää. Mutta kauniita sanoja säästelemällä voi sen sijaan menettää paljon. Koko suhteen.
Neuleblogeissa voi törmätä rakkaalle neulotun paidan kiroukseen, poikaystävälle tehdyn villapaidan kiroukseen tai neulepaidan kiroukseen.
Uskomuksen mukaan suhde tulee päättymään joko ennen kuin neule valmistuu, tai pian valmistumisen jälkeen, jos pari vasta seurustelee kun toinen neuloo paitaa.
Kun sanomme että parisuhde on solmussa, käytämme kuvaannollista kieltä. Usein solmuun liittyy ajatus siitä, että se olisi hyvä saada myös auki.
Itsekseen voi lähteä kokeilemaan höllentyisikö solmu jollakin keinolla. Yksi lähtökohta on selkiyttää itselleen mistä solmussa on aivan tarkalleen kyse omasta näkökulmasta katsottuna. Sitä voi lähteä tekemään solmu-harjoituksen avulla