Parisuhde ja perhe -joulukalenteri

Näille sivuille ilmestyy joulukuun ajan aina joulupäivään asti parisuhteen arkiseen hoitamiseen liittyvä Parisuhde ja perhe-joulukalenteri. Jokaisen päivän luukku aukeaa edellisen päivän aikana. Luukkuja on siis yhteensä 25.

Kaikista luukuista löytyy pieni tehtävä, joka liittyy kumppanin tai sinun itsesi huomioimiseen. Vaikka kalenteri on siis Parisuhde ja perhe-nimellä, luukut liittyvät vain pariskuntaan.

Osa luukuista sisältää  keskustelun avauksia, kun taas toiset ovat toiminnallisia. Useimmat tehtävät on muotoiltu niin, että niihin jää tulkinnan varaa. Kaikkia yhdistää pyrkimys parantaa kumppaneiden välistä vuorovaikutusta entistä rakentavampaan suuntaan. Ja kaikki on toteutettavissa korona-aikana.

Koska elämään mahtuu monenlaisia päiviä, voit ottaa tehtäviä myös varastoon ja toteuttaa niitä sopivampina päivinä. Väliinkin saa tietysti jättää, jos siltä tuntuu.

Tämä joulukalenteri on suunniteltu niin, että sitä voi seurata vain toinen suhteen osapuoli, ilman että toinen edes tietää joulukalenterista. Toki jos toinen alkaa ihmettelemään miksi käytöksesi on ehkä joskus hieman erilaista kuin ennen, suosittelen kertomaan hänelle lukeneesi idean parisuhdejoulukalenterista

Tule kurkkaamaan ensimmäistä luukkua maanantaina 30.11!

Artikkelikuva: Markus Distelrath/Pixabay. 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *