Marianna Stolbowin kirjasta Rakastamisen taito

Kirjan valinta

Luin vastikään Maaret Kallion uuden kirjan Voimana toivo

Sen jälkeen vuorossa oli Marianna Stolbowin vuonna 2018 ilmestynyt  Rakastamisen taito. Sikäli hauska sattuma, että molemmat kirjoittajat ovat olleet asiantuntijoina samassa televisio-ohjelmassa Ensitreffit alttarilla. Tai ei se oikeastaan ollut sattumaa, vaan nimenomaan julkisuudesta tuttu nimi sai minut tarttumaan näihin kirjoihin.

Olen luullut, että Stolbow olisi Kallion tavoin psykologi pohjakoulutukseltaan, mutta hän onkin opiskellut historiaa ja naistutkimusta. Hänet tunnetaan luonnollisesti eroseminaari- ja parisuhdekouluttajana.

Rakastamisen taito on selkeästi kirjoitettu kirja, joka sisältää paljon asiaa. Jos tätä tai vastaavia kirjoja luettasiin enemmän, suomalaiset parisuhteet olisivat ainakin piirun verran onnellisempia ja pidempikestoisempia. Teos on siis ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Vanhemman roolin korostaminen

Minua häiritsi Rakastamisen taito-kirjan yksinkertaistava näkökulma ihmisen käyttäytymisen taustasta. Kaikki lähtee kirjan mukaan siitä, millaisena on itse kelvannut vanhemmilleen, eli millainen on pitänyt olla, että on kokenut olevansa rakastettu.

Kirjassa viitataan kiintymyssuhdeteoriaan, joka on yleisesti hyväksytty näkökulma niin psykologian kuin keittiöpsykologian piirissä. Sillä tarkoitetaan, että tapa millä lapsi kiintyy ensisijaiseen hoivaajaansa, vaikuttaa myös hänen myöhempiin kiintymystapoihinsa. Esimerkiksi vauvana välttelevästi kiintynyt, uskoo aikuisenakin tulevansa torjutuksi läheisessä suhteessa ja käyttäytyy sen mukaisesti. Mutta Stolbowin kirjassa tämä ja varhaislapsuuden merkitys tuntui korostuvan kaiken muun kustannuksella. 

Entä geneettiset ja perinnölliset tekijät? Synnynnäinen temperamentti ja sen vaikutukset muun muassa siihen, miten lapsi luontaisesti asettuu vuorovaikutukseen ensisijaisen hoitajansa kanssa? Entä varhaislapsuuden jälkeen saadut omista vanhemmista riippumattomat kokemukset?

Stolbow kyllä mainitsee pariin otteeseen aiemmista parisuhteista tulleet negatiiviset kokemukset. Mutta kaikki muu tuntuu hänen tekstissään olevan kiinni vanhempien päätöksistä ja tavasta toimia. Millainen pienenä lapsena piti olla, jotta sai vanhempien rakkauden.

Ymmärrän, että nämä asiat eivät ole kirjan keskiössä ja ne on haluttu kuvata yksinkertaistaen. Mutta koska asiaan palataan moneen otteeseen, olisin toivonut laaja-alaisempaa näkökulmaa aihepiiristä. 

Vuorovaikutus

Keskustelusta ja vuorovaikutuksesta Stolbow kirjoittaa mielenkiintoisesti. Hän muistuttaa, että ei pidä keskittyä vain vuorovaikutuksen parantamiseen, sillä se on vain pintaa. Aivan oikein. Täytyy mennä myös syvemmälle. 

Lähtökohtaisesti kaikesta pitäisi pystyä puhumaan, mutta parisuhde ei kuitenkaan oikeuta tunkeutumaan toisen minuuteen. Parisuhdejargonia Stolbow kehottaa välttämään ja sen sijaan olemaan utelias kumppanin maailmasta ja todellisuudesta. Silloin varmasti keskustelutkin ovat luontevia ja aitoja, eikä jonkun kaavan mukaisia.

Kirjan mukaan keskustelua voi olla parisuhteessa myös liikaa. Olen samaa mieltä. Kaikkea ei kannata puhua puhki ja ruotia analyyttisesti jokaikistä ajatusta ja hetkeä. 

Stolbowin mukaan sanavalinnoissa kannattaa käyttää konkretiaa, ei korulauseita. Hän puhuu me-hengestä ja siitä, ettei riidoissa tarvitse olla voittajia ja häviäjiä.

Hän antaa kohtuullisen hyviä esimerkkejä, miten lauseen voisi sanoa ystävällisemmässä hengessä. Hänen esimerkkinsä selvästi hakevat minä-viestintää, vaikka paikoin niihin jää syyllistäviä sanavalintoja. 

Esimerkiksi kirjan yhdessä esimerkissä on lause :”Kohtelet minua huonosti.” 

Se on kuitenkin ylimalkaisesti ja syyllistävästi sanottu. Sama asia kuulostaa aivan erilaiselta, jos ilmaistaan tarkasti mitä on tapahtunut ja mikä saa puhujan kokemaan tulleensa huonosti kohdelluksi. Se on tärkeää tehdä ilman arvoasetelmia. Esimerkiksi näin :”Et ole kahteen vuoteen kysynyt mielipidettäni mitä teemme lomalla, vaan olet ilmoittanut minulle suunnitelman varattuasi matkat etukäteen.”

Kirjassa on myös esimerkki:”Unohdat jatkuvasti pyyntöni.” 

Jatkuvasti- sana on kuitenkin ongelmallinen, kuten muutkin yleistävät sanat. Kukaan ei jatkuvasti ja taukoamatta tee mitään, vaikka monta kertaa olisi tehnyt. Syyttelemätön ja tarkka kuvaus siitä, mitä ja milloin toinen on unohtanut, voisi olla esimerkiksi :” Et ole kahteen viikkoon käynyt kaupassa, vaikka olen pyytänyt.”

Avoimuus

Stolbow kehottaa  suoruuteen ja avoimuuteen, mutta samalla viisaasti huomauttaa, ettei suoruus ole toisen satuttamista ja loukkaavien toteamusten laukomista. Toisinaanhan on niin, että ihminen joka sanoo olevansa suora, onkin toisten näkökulmasta vain tökerösti käyttäytyvä ja ajattelematon.

Viisas on myös ajatus siitä,  miten mullan alle upotetut salaisuudet kasvavat rikkaruohon tavoin. Rikkaruoho tunnetusti tukahduttaa kaiken toivotun kasvun, joten ei ole samantekevää mitä ja minkä verran pyrkii piilottamaan. 

Piilottamisen sijaan olisi hyvä olla suhteen alkumetreiltä alkaen suora. Ja miettiä missä kulkevat sulkeutumisen rajat. 

Stolbow myös huomauttaa, että mitä enemmän toinen yrittää suhteessa sopeutua, sitä suuremmaksi hänen muutostarpeensa ajan kuluessa tulee. Toisen voi puolestaan olla vaikea ottaa vastaan kumppanin muutosta, jos käy ilmi, että hän on peitellyt koko suhteen ajan hänelle tärkeitä puolia vain sopeutuakseen ja kelvatakseen kumppanille.

 

Oma vastuu

Stolbow korostaa, ettei pohjimmiltaan kukaan muu kuin itse voi korjata itseään. Jokaisella on vastuu pitää huoltaa omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista. On myös tärkeää erottaa henkilökohtaiset ongelmat parisuhteeseen kuuluvista ongelmista. Nämä kaikki ovat hyviä huomioita. Vaikka jokainen tietysti haluaa olla onnellinen parisuhteessaan, puolison tehtäväksi ei voi missään tapauksessa laittaa toisen onnellisuudesta huolehtimista tai siitä vastaamista. Eikä myökään omasta menneisyydestä nousevia vääristyneitä toimintamalleja.

Samalla kun Stolbow korostaa jokaisen omaa vastuuta itsestään, hän  peräänkuuluttaa parisuhteen lukutaitoa. Sillä hän tarkoittaa sitä, että ymmärtää kumppanin tunteet tekojen taustalla ja huomioi ne. Tähän kuuluu myös sen oivaltaminen, osaako ottaa vastaan puolison tunteita, jotka kokee itse vaikeiksi omista lähtökohdista johtuen.

 

Pohdittavaa

Stolbow esittää kirjassaan useita kysymyksiä, joita itse kukin voi itseltään kysyä, viisastua ja tarvittaessa ottaa opiksi. Tässä muutamia niistä:

  • Miltä rakkautenne näyttää lastenne silmin?
  • Mitä pulmia itse tuot rakkaussuhteeseen?
  • Mistä oma riitelytapasi periytyy?
  • Miltä tuntuu kun kumppani saapuu kotiin?
  • Millä tavalla sinä haluaisit tulla torjutuksi?
  • Kenen unelmia toteutat?
  •  Mitkä ovat sinulle hyvä elämän reunaehdot?
  • Mitä sinussa saavat aikaan pelko, viha, onnellisuus, suru, yllättyneisyys ja häpeä? 

 

Arjesta laatuaikaa

Rakastamisen taito on hyväntahtoinen kirja.  Kirjassa korostetaan, että ensi askeleet rakkaudessa ovat tärkeitä, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä toimia suhteen hyväksi. Suhteessa ei myöskään kannata jäädä odottelemaan laatuaikaa, vaan tehdä arjesta laadukasta tässä ja nyt.

Myös erimielisyydet voivat viedä paria lähemmäs toisiaan, jos ne käsitellään rakentavasti. Kaiken seurauksena oppii tuntemaan toista paremmin. Pohtimisen arvoinen on ajatus siitä, että yhtä pettymystä parisuhteessa pitäisi seurata kolme hyvää. 

Mitä sinä voisit tehdä juuri nyt oman parisuhteesi hyväksi?

 Kuva: Horacio30/Pixaby.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.