Keskustelu jossa ei tule kuulluksi
Kuva: suju/Pixaby
Keskusteleminen on parisuhteessa, niin kuin tietysti kaikissa ihmissuhteissa tärkeää. Toinen ei voi tietää, mitä haluat ja mitkä ovat toiveesi, ennen kuin puhut ja kerrot hänelle.
Joskus keskustelu voi kuitenkin jättää toiselle osapuolelle tunteen, ettei hän tullut kuulluksi. Vaikka puhumiseen olisi käytetty reilusti aikaa ja molemmat olisivat sanoneet suunnilleen yhtä paljon. Ja vaikka vuoropuhelu olisi käyty hyvässä hengessä. Sellainen keskustelu on pettymys ja se jättää onton olon. Puhuimme, mutta emme kuulleet. Se kasvattaa henkistä välimatkaa ja erottaa, sen sijaan että se lähentäisi palvelisi ihmissuhteen hyvinvointia.
Jotta keskustelu lähentäisi ja keskustelukumppanit kokisivat tulleensa kuulluksi, heidän ei tarvitse olla alun perin samaa mieltä siitä mitä puhuvat. Eikä heidän myöskään tarvitse lopuksi olla vakuuttuneita toisen tai oman kannan paremmuudesta. Sen sijaan hyvässä keskustelussa molempien pitää olla valmiita kuulemaan toista ja arvostaa hänen oikeuttaan omiin ajatuksiin. Silloin tapahtuu se, mikä lähentää.
Tyypillinen keskustelu, jossa ei tulla kuulluksi, on pohjimmiltaan vuorotellen puhumista. Kuin kaksi kilpailevaa esitelmää, joita kaksi henkilöä esitelmöi toisilleen. Omalla vuorollaan he kertovat omista ajatuksistaan ilman kiinnostusta kuulla mitä toinen sanoo, tarkoittaa ja kokee. Jos toisen puhuessa oma keskittyminen on seuraavan repliikin muodostamisessa, ei toista voi kuulla.
Aktiivinen kuuntelu
Thomas Gordonin kursseilla puhutaan aktiivisesta kuuntelusta. Se on juuri sitä, mikä auttaa kuulemaan toista. Se on läsnä oleva tapa kuulla, jossa ei pelkästään keskitytä toisen sanoihin, vaan myös siihen mitä sanojen takana on. Aktiivinen kuuntelu on tilan antamista toiselle ja hänen ajatuksilleen. Vaikka itse olisi aivan eri kannalla.
Pähkinän kuoressa aktiivinen kuuntelu on sitä, että ensinnäkin asenne toista kohtaan on kuunteleva. Arvostan sinua ja haluan ymmärtää. Toiseksi se on sitä, että sanoittaa toisen tunnetta ja sanattomia eleitä. Ei kuitenkaan leimaten, vaan tuomalla esiin sen minkä itse näkee toisessa tapahtuvan.
Aktiivista kuuntelua oppii tuomalla sitä arkeen. Yrittämällä ja erehtymällä. Seuraamalla lähellä käytäviä keskusteluja ja oppimalla niistä.
Tämä ei ole aktiivista kuuntelua:
Lapsi itkee. Vanhempi sanoo:” Ole hiljaa.”
Puoliso tulee kotiin työpäivän jälkeen ja menee istumaan sohvalle tokaisten: ”Istun tässä koko illan.” Toinen vastaa siihen:” Sinä olet laiska. Täytä tiskikone ja vie roskat.”
Tämä on aktiivista kuuntelua:
Lapsi itkee. Vanhempi sanoo:” Sinua harmittaa.”
Puoliso tulee kotiin työpäivän jälkeen ja menee istumaan sohvalle tokaisten: ” Istun tässä koko illan.” Toinen vastaa siihen :”Sinua väsyttää kun olet koko päivän tehnyt töitä.”
Toisinaan on asioista, jotka haluaisi ihan välttämättä kertoa toiselle ja saada hänet muuttamaan kantaansa. Esimerkiksi vanhemman ja lapsen välillä on tilanteita, joissa asioita ei voi jättää lapsen päätettäväksi. Kyse voi olla siitä, että tilanne voi aiheuttaa lapselle vaaraa tai olla jotakin minkä päättämiseen lapsella ei vielä ikänsä puolesta ole mahdollisuutta. Tällaisiinkin tilanteisiin auttaa aktiivinen kuuntelu. Nimittäin, kun lapsi kokee ensin tulleensa kuulluksi, hänen on helpompi ottaa vastaan myös vanhemman ohjeita ja niin sanottua järjen ääntä.
Jos aktiivisen kuuntelun oppiminen tai taitojen kartuttaminen kiinnostaa sinua, kannattaa osallistua Toimiva perhe- tai Toimiva vuorovaikutus-kurssille. Kysy lisää!