Kastetaako teidän lapsi?
Keskustelun avaaminen on tärkeää
Uskonto koetaan meillä suomessa yksityisasiaksi. On kuitenkin elämänvaiheita, joihin kulttuurissamme uskonnolliset rituaalit luontevasti kuuluvat. Ne ovat kaste, rippikoulu, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen. Tämä kirjoitus sivuaa vihkimistä ja keskittyy kasteeseen.
Parisuhteen alkupuolella toiseen tutustuessa, myös näistä uskontoon liittyvistä asioista olisi hyvä käydä keskustelua. Ei kannata olettaa toisen olevan samalla kannalla kuin itse, vaan kysyä ja kuunnella ja vastaavasti ilmaista oma kantansa selkeästi. Hyvän parisuhteen edellytys ei ole yksimielisyys, vaan kyky ottaa huomioon toisen tarpeet ja tuoda esille omansa.
Vaikka uskonto ei olisi ykkösasia omassa arjessa, keskustelu kannattaa käydä. Erityisesti keskustelematta jätetyt vastakkaiset kannat saattavat myöhemmin olla ison konfliktin aiheita. Rakastumisen huumassa tämä voi kuulostaa liioittelulta. Koska kuitenkin kyse on meille useimmille tärkeistä elämän käännekohdista, niihin liittyy myös tiedostamattomia odotuksia, joissa tunteet ovat vanhasti esillä. Mikäpä olisi konfliktiherkempi tilanne?
Me mennään naimisiin
Parisuhteessa ensimmäinen uskontoa liippaava keskustelu saattaa liittyä naimisiin menoon. Halutaanko kirkkohäät? Tai halutaanko avioliiton siunaaminen siviilivihkimisen jälkeen, jos vain toinen kuuluu kirkkoon.
Olen kirjoittanut kirkollisesta vihkimisestä täällä: Papin ajatuksia häistä
Kastetaanko lapsi?
Viimeistään silloin kun perheeseen syntyy lapsi, eteen tulee kysymys mahdollisesta kasteesta. On päätettävä kastetaanko lapsi vai vietetäänkö vaikkapa nimiäisiä?
Jos pariskunnan suhde uskontoon on erilainen, keskustelu olisi hyvä käydä mahdollisimman kuuntelevassa hengessä. On tärkeää pitää mielessä, että molemmille kyse on omasta lapsesta ja niistä periaatteista, miten haluaa lastaan kasvattaa. Kaikesta ei voi kuitenkaan sopia etukäteen. Tosille oman kannan merkitys saattaa valjeta vasta lapsen syntymän jälkeen.
Tässä muutamia näkökulmia keskustelun tueksi:
- Lasta ei voi kasvattaa elämänkatsomustyhjiössä. Hän ei voi isoksi kasvettuaan muodostaa omaa maailmankatsomustaan ilman, että vanhemmat olisivat ohjanneet häntä mihinkään suuntaan. Kastamatta jättäminen ei ole neutraali valinta, vaan se on myös selkeä elämänkatsomukseen liittyvä valinta lapsen puolesta.
- Jokainen valitsee tai muodostaa lopulta itse oman elämänkatsomuksensa. Kaste ei tarkoita uskonnon valitsemista lapsen puolesta.
- Yhden ihmisen elämässä yksi kaste riittää. Kastettu lapsi voi joko päättää kuulua kirkkoon ollessaan riittävän vanha tai erota siitä. Jos hän eroaa ja kuitenkin haluaa myöhemmin palata kirkon jäseneksi, uutta kastetta ei tarvita. Tai vastaavasti, jos hän vaihtaa kirkkokuntaa kristillisen kirkon sisällä, vaikkapa luterilaisesta katoliseksi, häntä ei kasteta uudelleen.
- Jos kaste on vain toiselle tärkeä ja siihen päädytään, voi miettiä ketkä osallistuvat kasteeseen? Tai voiko pitää sekä kasteen, että nimiäiset?
- Ja jos kasteesta on jo päätetty, voi siirtyä yksityiskohtiin, kuten: Löytyykö toisen tai molempien suvusta kastemekko tai/ja kastemalja, vai halutaanko ostaa omalle perheelle ja aloittaa uusi perinne? Jos kaste on kirkossa, myös sieltä löytyy kastemalja ja usein seurakunnilla on omia kastemekkoja joita voi lainata.
Oletko omassa suhteessasi käynyt nämä keskustelut? Mihin päädyitte? Mitä opit toisesta? Mitä opit itsestäsi?
Artikkelikuva: Pixabay/keskieve.
Aihe on minulle ajankohtainen, koska esikoinen syntyy pian. En kuulu kirkkoon, mutta lapsen isä kuuluu ja sen puolen sukukin on uskonnollista. Emme ole ajatelleet kastaa tulevaa vauvaa. En haluaisi myöskään pitää mitään juhlia koronan takia.