Ali- ja ylisuorittaminen suhteessa
Parisuhteessa voi ali- tai ylisuorittaa. Elina Tanskanen sivuaa aihetta kirjassaan Onnellinen yhdessä. Hän kertoo, että molempien toimintamallien taustalla on pohjimmiltaan pelko.
Parisuhteessa voi ali- tai ylisuorittaa. Elina Tanskanen sivuaa aihetta kirjassaan Onnellinen yhdessä. Hän kertoo, että molempien toimintamallien taustalla on pohjimmiltaan pelko.
Jos uskot johdatukseen tai kohtaloon, ajattelet ehkä, että sinun on ollut määrä päätyä juuri kumppanisi kanssaan yhteen.
Mutta entä jos petyt parisuhteessasi. Alatko silloin epäillä, ettei kumppanisi olekaan Se oikea?
Voiko sillä olla vaikutusta parisuhteeseen, jos toinen osapuoli on lähtöisin savosta ja toinen karjalasta? Entä jos heidän lapsuuden kotiensa yhteiskunnallinen asema eroaa toisistaan?
On paljon tutkimusta ja kirjoituksia eri kulttuuritaustojen vaikutuksista monikulttuurisissa suhteissa, joiden osapuolet ovat lähtöisin eri maista. Mutta harvemmin puhutaan Suomen sisäisistä kulttuuri- ja yhteiskuntaluokkien välisistä eroista ja niiden vaikutuksista parisuhteeseen. Se on ollut ehkä hieman kiellettykin aihe, tabu.
Toisin on Katriina Järvisen ja Laura Kolben kirjassa Sopivia ja sopimattomia. Lempi, luokka ja suomalainen parisuhde.
Skeematerapiassa puhutaan tunnelukoista. Ne syntyvät lapsuudessa ja aktivoituvat parisuhteessa ja vanhemmuudessa.
Marianna Stolbowin kirja Rakastamisen taito on hyväntahtoinen parisuhdekirja.
Psykoterapeutti Maaret Kallio on kirjoittanut uuden kirjan ”Voimana toivo”. Hän onnistuu luomaan kirjassaan toiveikkaan ilmapiirin.
Neuleblogeissa voi törmätä rakkaalle neulotun paidan kiroukseen, poikaystävälle tehdyn villapaidan kiroukseen tai neulepaidan kiroukseen.
Uskomuksen mukaan suhde tulee päättymään joko ennen kuin neule valmistuu, tai pian valmistumisen jälkeen, jos pari vasta seurustelee kun toinen neuloo paitaa.
Hän kehuu sinua.
Saat viettää aikaa kahdestaan hänen kanssaan.
Hän antaa sinulle lahjan.
Hän pesee kotinne ikkunat.
Hän silittää hiuksiasi.
Mieti hetki, minkä näistä yllä kuvatuista tilanteista valitsisit kumppanisi kanssa, jos saisit valita vain yhden? Mikä näistä tilanteista saisi sinut tuntemaan eniten, että hän rakastaa sinua?
Kun perheen lemmikkieläin kuolee, aikuisen tehtävä on tukea lasta surussa. Jos on itselläkin surullinen olo, se voi olla vaikeaa. Miten siis tulisi toimia?
Parilapanen on pariskunnan yhdessä käyttämä lapanen. Jos sitä pitää kumppanin kanssa, voi mukavasti kävellä käsikädessä.
Halusin testata parilapasta ja neuloin sellaisen. Sydämen muotoisen yksilön.