lapset

Lapsen suru

Olemme Kallion seurakunnassa ottaneet käyttöön Lohtunallen. Se on neulottu nalle, jonka suruperheen lapsi voi saada seurakuntamme papilta tai diakonilta esimerkiksi hautajaisten yhteydessä.

kaste

Kastetaanko teidän lapsi?

Lapsen syntymä tekee ajankohtaiseksi keskustelun kasteesta. Tuo keskustelu kannattaisi käydä kuitenkin jo hyvissä ajoin.

Maol ja paimenkoira

Hiljaisen puheen voima

Yläasteen fysiikan ja kemian opettajaltani opin jotakin hyvin tärkeää. Enkä tarkoita tässä yhteydessä mitään hänen opettamiinsa aineisiin liittyvää, vaikka ne toki mielenkiintoisia olivatkin. Nyt tarkoitan hänen tapaansa olla vuorovaikutuksessa luokan kanssa.
Olen varma siitä, että moni muukin pystyisi nimeämään menneisyydestään jonkun joka on opettanut omalla vuorovaikutustyylillään jotakin arvokasta, mistä kannattaa pitää kiinni. Onko sinulla joku tällainen henkilö ja mitä olet häneltä oppinut?

Äiti

Jokaisella on, tai on ainakin ollut äiti. Biologinen ja toisilla myös sosiaalinen äiti. Sama pätee myös isoäitiin.

Toiset meistä ovat itse äitejä tai äidiksi tuleminen on haaveissa. Lähipiirissämme voi olla myös muita äitejä, kuten anoppi. Siksi äitienpäivä koskettaa meitä jokaista tavalla tai toisella.

Lemmikkieläimen kuolema lapsiperheessä

Kun perheen lemmikkieläin kuolee, aikuisen tehtävä on tukea lasta surussa. Jos on itselläkin surullinen olo, se voi olla vaikeaa. Miten siis tulisi toimia?

Ujot, kiltit ja leimat

Oletko tullut ajatelleeksi, että siitä voi olla haittaa, jos sanoo lapselle: ”Sinä se olet sitten ujo.”? Tai jos hänelle sanoo: ”Sinä olet aina niin kiltti.” Kuulostaako oudolta? Jos lapsi ujostelee, eikö ole hyvä sanoittaa hänen tunnettaan? Tai jos lapsi vanhemman kokemuksen mukaan yleensä tottelee saamiaan ohjeita ilman vastaväitteitä, eikö silloin ole hyvä kehua kiltiksi? Kun …

Ujot, kiltit ja leimat Lue lisää »

Vauvojen värikylpy Alppilan kirkolla

Vauvojen värikylpy on hauskaa ja rentoa puuhaa vauvan kanssa. Tarkoitus ei ole ohjata vauvaa toimimaan etukäteen suunnitellulla tavalla. Lue mitä värikylvyssä tapahtuu ja miten voit valmistautua siihen.