Parisuhteen palikat ja koronaepidemia

Parisuhteen palikat on rautalankamalli parisuhteen rakennusaineista. Kyse on palikkatalosta, jossa jokainen eri värinen palikka merkitsee suhteen eri osa-aluetta. Valkoinen on nimeämätön ja sen pari voi itse nimetä joksikin omaan suhteeseen merkittävästi vaikuttavaan asiaan. Jos koronalla on suuria vaikutuksia suhteeseen, valkoinen palikka voi olla myös korona.

aktiivinen kuuntelija

Aktiivinen kuuntelu

Jokainen voi vaikuttaa omiin vuorovaikutustapoihinsa. Kuuntelemisesta on hyvä aloittaa. Aktiivinen kuuntelu parantaa vuorovaikutusta. Mitä se on pähkinänkuoressa?

Jos ei ole hiljaa, ei voi kuulla.

Keskustelu vai kaksi kilpailevaa esitelmää?

Toisen kuunteleminen ja kuulluksi tuleminen keskustelussa eivät ole itsestäänselvyyksiä. Pahimmillaan keskustelusta tulee kuin kaksi kilpailevaa esitelmää, jossa kumpikin keskittyy miettimään seuraavaa lausettaan. Toisin on jos molemmat kuuntelevat toisiaan aktiivisesti.

Ujot, kiltit ja leimat

Oletko tullut ajatelleeksi, että siitä voi olla haittaa, jos sanoo lapselle: ”Sinä se olet sitten ujo.”? Tai jos hänelle sanoo: ”Sinä olet aina niin kiltti.” Kuulostaako oudolta? Jos lapsi ujostelee, eikö ole hyvä sanoittaa hänen tunnettaan? Tai jos lapsi vanhemman kokemuksen mukaan yleensä tottelee saamiaan ohjeita ilman vastaväitteitä, eikö silloin ole hyvä kehua kiltiksi? Kun …

Ujot, kiltit ja leimat Lue lisää »

Vauvojen värikylpy Alppilan kirkolla

Vauvojen värikylpy on hauskaa ja rentoa puuhaa vauvan kanssa. Tarkoitus ei ole ohjata vauvaa toimimaan etukäteen suunnitellulla tavalla. Lue mitä värikylvyssä tapahtuu ja miten voit valmistautua siihen.